8. päivä (paluupäivä)

Lähtöpäivän aamuna raahasimme matkalaukkumme hotellin meille varaamaan säilöön ja lähdimme vielä pienelle "hyvästelykierrokselle" Lontoon sydämeen, sillä matka kotiin alkaisi vasta iltapäivällä.

 

Suuntasimme ensin Tower Recordsin levykauppaan (joka on ihan hotellimme vieressä keskellä Piccadillya) ja shoppailimme viimeisetkin punnat pois kukkarostamme painamasta. Sen jälkeen teimme pieniä kuvauskeikkoja vähän sinne ja tänne. Yksi kohteistamme oli Leicester Square, jossa emme olleet ehtineet juuri aikaa viettää, vaikka se on kävelymatkan päässä hotellilta ja vaikka kävimme sen varrella parikin kertaa mm. pizzalla. Leicesteriltä kävelimme Covent Gardenin markkina-alueelle ja katutaiteilijoita katsastamaan.

Covent Garden
 

 

 

Kuuntelimme hetken kuvassa olevaa hienoa soittaja ryhmää ennen kuin siirryimme ulos katselemaan taitavia katuesiintyjiä. Pienen markkinaostoskierroksen jälkeen oli aika hypätä metroon ja pinkaista vielä kaupungin toiselle laidalle, sillä halusimme ehdottomasti kuvata vielä kuuluisan Harrodsin tavaratalon, vaikka emme sinne sisälle enää ehtineetkään.

Harrods
 

Sitten olikin jo aika palata hotellille odottelemaan matkanjärjestäjän bussia ja kotiin lähtöä. Istuskelimme hotellin aulabaarissa kahvista nauttien, kunnes matkaoppaamme saapui meitä noutamaan.

Hotellimme, yli 900 huoneen Regent Palace Piccadillyllä
 
Regent Palace on suljettu tietojen mukaan vuonna 2006. :(

Jälleen tuli hirveä ikävä Lontoota jo lentokentällä koneeseen noustessa!

TälläKIN kertaa tuliaisia kertyi mukaan mahtava määrä (tässä vain pieni osa niistä).

-THE END-