PÄIVÄ PARIISISSA 27.5.1996

Olimme varanneet jo Suomesta käsin päivän matkan Eurostar -junalla Lontoosta Pariisiin. Kyllä kannatti, sillä upea kokemus se olikin. Matkasimme luotijunalla meren alla tunnelissa ja Pariisin monet nähtävyydet tuli nähtyä vain kuudessa tunnissa.

Kaikkein mieleenpainuvinta matkassa oli se, kun ilmeni Lontoossa aamulla metroa odotellessamme, että pankkivapaapäivän vuoksi metrot eivät kuljekaan normaalisti! Meillä oli alle puoli tuntia aikaa ehtiä Waterloon asemalle, josta Eurostar silloin lähti! Ei siis muu auttanut, kuin pistää juoksuksi. Siinä hötäkässä ei ehtinyt edes miettiä mahtaisiko saada taksin tai jotain.

Juoksimme ystäväni kanssa Piccadillyltä veren maku suussa kohti Waterloon asemaa, minä edellä ja hän itkua tuhertaen perässä! Junaliput olivat tähtitieteellisen kalliit, eikä niitä olisi voinut vaihtaa tai saada rahaa takaisin jollei niitä käyttäisi. Oli siis pakko ehtiä, vaikka mikä olisi. Ehdimme kuin ehdimmekin, vaikka aseman edustalla jouduimme kiertämään koko rakennuksen, ennen kuin löysimme avoimen oven. Kaiken lisäksi yhden alikulkusillan viemärit olivat sateen jälkeen tukossa ja jouduimme etsimään senkin vuoksi yhden kiertotien lisää. Lopulta kun pääsimme rakennukseen sisälle, henkihaukkana kysyin ensimmäiseltä vastaan tulleelta virkailijalta, mistä Eurostar lähtee. Meidän tuurillamme se oli tietysti valtavan rakennuksen toisessa päässä. Kun ystäväni leimasi jälkeeni portilla lippunsa, vaihtui kellon aika juuri samalla sekunnilla ja portit sulkeutuivat. Sen jälkeen ei enää junaan olisi päässyt!

 

Mieletön tuuri, karmea hiki, hengen ahdistus ja sydän oli pakahtua, mutta siinä me istuimme Eurostarin hienossa vaunussa kohti Ranskaa ja Pariisia!

 

Koko päivän meillä oli sellainen tunne, että olemme jostain myöhässä, eikä ihme sellaisen juoksemisen jälkeen. Junassa olevat vaunupalvelijapojat (ah, niin mukavia Ranskalaispoikia) pelastivat kyllä kirkkaasti aamun ongelmat ja niin saattoi ”Pariisin valloitus kuudessa tunnissa” alkaa!

Keskustelua junassa:
"Saako olla jotain?"
"Pari valokuvaa, kiitos!"
"Ota tuosta mun kaverista, se tulee halvemmaksi!"


Kallis
 

Halvempi?
 

Perille päästyämme päätimme kävellä (!!) Gare du Nordin asemalta kaupungin keskustaan. Näkisimme siinä samalla enemmän Pariisia, vaikka aikaa ei ollutkaan liiemmin tuhlattavaksi. Matkalla satoi vettä, mutta välillä sentään aurinkokin vähän paistoi. Matka osoittautui kuitenkin arveltua pidemmäksi ja siihen tuhraantui aikaa vähän liikaakin.

Pariisin Ooppera (täältä on suuresti rakastamani Phantomin tarina lähtöisin!).
 

Champs Elysee


Ostin eräästä liikkeestä Pariisi rannekellon, toisesta matkamuistoja ja sitten haukkasimme pahimpaan nälkäämme Champs Elyseen alkupäässä katukioskista ostamamme jumalattoman kalliit täytetyt lämpimät patongit! Pitäähän Pariisissa patonkia syödä, maksoi mitä maksoi!

Pariisin riemukaari
 

Kävelimme Champs Elyseetä Riemukaarelle, jossa otimme asiaan kuuluvat valokuvat ja ihailimme alueen kalliita liikkeitä - ulkopuolelta tietenkin!

Pariisin muotia 1996
 

 

Sitten otimme maanalaisen ja suuntasimme kohti Eiffel-tornia, joka tietenkin oli yksi pääkohteistamme.

 
Sinne oli ehdittävä vaikka mikä olisi. Tietenkin torniin oli jumalattomat lippu- ja hissijonot.

Eiffel-tornin alla
 

Olimme varmoja, ettemme ehtisi millään takaisin junaan, mutta ylös menisimme, vaikka pitäisi kävellä takaisin Lontooseen!

Pariisi Eiffel-tornista
 

 
 

 

 

Näkymät olivat huikaisevat ja kun vielä tapasimme erään amerikansuomalaisen kaverin, amerikkalaisen ystävänsä kera - joiden kanssa sattui hauskoja juttuja hississä ylös - olimme oikein tyytyväisiä päivän matkaamme. Juttelimme poikien kanssa mm. siitä, miten paljon tämä amerikkalaistunut suomalaispoika muisti suomenkielestä. Ystäväni kysäisi häneltä ensin mieleen juolahtaneen kysymyksen. Muistaako hän, mikä on hyttynen? Sen jälkeen ilo oli ylimmillään, sillä kaverin sukunimeksi paljastui Mäkäräinen. 

Eiffel-tornin kahviossa piti tietysti myös pikaisesti poiketa nauttimassa kuppi kahvia. Soitimme myös eräälle yhteiselle ystävällemme ikimuistoisesta paikasta ja kirjoitimme ennätysvauhtia muutaman postikortin saadaksemme jättää sen Eiffel-tornin omaan postilaatikkoon. Juostessamme sitten taas kerran hiki hatussa, tällä kertaa takaisin Gare du Nordille vievälle maanalaiselle, olimme molemmat jo ihan rättiväsyneitä.

Näkemiin Eiffel-torni ja Pariisi!
 

Junassa olimme niin loppuun ajettuja, että vaikka toinen olisi sanonut vain "moi" tai ”pöö”, niin räjähdimme nauruun! Kanssa matkustajat olivat tietenkin huvittuneita moisesta ilonpidosta. Ystäväni sanoi ottavansa "Waterloon asemalta maanalaisen hotelliin"! Minä uskoin kuitenkin, ettei se taitaisi onnistua, eikä sen ryöstäminenkään olisi kovin yksinkertainen juttu, joten hän päätti luopua suunnitelmasta ja vain MATKUSTAA sillä takaisin Piccadillylle, jossa hotellimme sijaitsi...

Pariisin tuliaisia

Sen pituinen oli "Päivä Pariisissa".

Tapaamisiin huomenna taas Lontoossa...