Nappasin haasteen Sirokon blogista.

”Sinut on poimittu "miljoonien" joukosta ! Tee siis näin.
Poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi.
Haasta meemiin mukaan neljä blogiystävääsi.”


(Neljä tuntuu vaikealta valita lähes mihin tahansa näistä kohdista, mutta yritetään!)

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:

1. Aloitetaan vaikkapa nk. ”ulkotöillä”. Mansikkamaalla tuli oltua yläasteen jälkeen kesällä Suonenjoella. Myös hautausmaalla on yksi kesä vietetty.
2. Kahviloissa meni alkava aikuisikä, kunnes vaihdoin totaalisesti ammattia.
3. Raksallakin kerkesin puoli vuotta heilua jokapaikan höylänä pahimpaan työpula-aikaan.
4. Hankittuani uuden ammatin atk-alalta sillä olen myös viihtynyt niin tukitöissä, graafisella alalla kuin nyttemmin myös taloushallinnon puolella.

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:

1. Yhtään jaksoa ei taida olla jäänyt väliin iki-ihanasta Saksalaissarjasta Sturm der Liebe (Lemmen viemää).
2. Historia- ja luontodokumentit ovat yksi suurimpia kiinnostuksen kohteitani.
3. Kaikenlaiset musiikkiohjelmat kolahtaa edelleen. Kun aikoinani tutustuin Espanjan tv:stä tulleeseen Operación Triunfo kykyjen etsintä ohjelmaan, sen jälkeen on tullut seurattua myös kaikki American Idol ja Suomen Idols -kaudet.
4. Jamien (Oliver) ruokaohjelmat on ihan MUST!

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:

1. Kanada (Toronto, Niagaran putoukset)
2. Italia (Riviera, Gardajärvi, Verona, Venetsia jne.)
3. Itävalta (Tirol)
4. Englanti (Lontoossa on myllätty viiteen eri otteeseen, yhteensä 7 viikkoa)

Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:

1. Oma foorum.
2. Oma blogi ja paljon blogiystävien blogeja.
3. Photobucket.
4. Youtube.

Neljä lemppariruokaani ovat:

1. Makaronilaatikko
2. Lasagne
3. Tortillat
4. Maksalaatikko

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt:

1. Jossain metsäpoluilla kaukana kaupungin hulinoista. Vain luonnon äänet ympärillä.
2. Lontoossa (voi mikä hurja kontrasti edelliseen, mutta niin se vain on).
3. Egyptissä.
4. Perun Andeilla, Machu Picchulla.

Haastan mukaan kaikki, jotka eivät vielä ole haastetta saaneet!