1234 haaste kysyy kameroiden lukumäärää.

Ihan ensimmäiset eivät enää ole tallella, mutta muutaman vielä kaapista löysin.

Tarina alkoi joskus 70-luvun alkupuolella pikkuisilla halpiskameroilla, joiden merkkiäkään en kaikkia muista, mutta Canon on kyllä aina ollu minulle läheinen merkki. Välissä tuli ostettua mm. kuvassa näkyvää Pentaxia ja Konicaa, sekä ihka ensimmäinen digipokkari, joka oli Fujifilmin FinePix. Kolme uusinta on sitten kaikki Canoneita, joista kaksi edelleen käytössä ja yksi lainassa (vain laatikko oheistarpeineen vielä säilyy minun hoivissani).

Jos laskisin mukaan kännykkäkamerat, tulisi lukuun vielä 6 lisääkin!

EDIT: Lasketaan kuitenkin kännykkäkameratkin mukaan, kun muutkin niin näyttää tehneen, eli tässä kuvassa viisi kännyköistä on kameralla ja yksi vielä lisää, joka on tällä hetkellä lainassa. Siitä mainoskirja kuitenkin kuvassa. Kahdessa oikeanpuoleisessa ei vielä kameraa ollut.

Kolme aiempaa kännykkää on jossain niin hyvässä "tallessa", etten enää kuvaan löytänyt. Toisaalta, eihän niissä tietysti kameraakaan olisi ollut.