On taas ollut menoa ja meininkiä niin, ettei meinaa perässä pysyä. Pari juttua, joiden parissa on viime aikoina reissattu. Ensin haettiin minulle uusvanha kirjoituspöytä, josta tykkään tosi paljon, vaikka väri ei olekaan mikään lempparini. Pientä kunnostustakin pöytä vaati, mutta onneksi on nykyään monitoimimies kotona omasta takaa.

Tietysti se tuli tosi nopeasti rojua täyteen. Tässäkin ollaan aamukahvilla ja blogikierroksella ennen töihin lähtöä.

Yksityiskohta: Erityisesti pidän laatikoiden vetimistä.

Toinen, paljon suurempi juttu ja enemmän huomiota vaativa on tämä meidän Mandi, joka saapui sunnuntai-iltana vihdoin uuteen kotiin. Se on kotiutunut loistavasti ja on mitä suloisin ja kiltein pikkuhaukku.

Ei voi kuin hymyillä sen herttaisen hassuja asentoja ja touhuja. Jos katsot tarkkaan, voit nähdä kahdet kasvot samassa nassussa!!

Tietysti pikkuisella pitää olla paljon touhua ja leikkikaluja, että aika kuluu ja ikävä ei pääse yllättämään.

Pallo ja Pupu ovat olleet Mandilla syntymästä saakka.

Tämän pikkuisen haukunkin se sai syntymäkodistaan mukaansa.

Itse ostin remusäkin jo ennen, kuin haukku kotiutui. Ensin se ei reagoinut siihen mitenkään, mutta jo pari päivää se on natustanut ja kuljetellut sitä ympäri huushollia. Tennispallo kelpasi heti ja nyt se on jo tuhannen säpäleinä! :)

Lisää Mandin kotiintulosta ja muistakin kuulumisista voit lukea Mandin omasta blogista!