Ei iltakävely päättynyt suinkaan ojanpientareelle vaan sitten piti suunnata metsän siimekseen kuuntelemaan upeaa lintujen laulua ja muitakin rauhoittavia metsän säveliä.

Ensimmäisenä silmiin osui talven yli säilynyt omppu.

Kun juuri ja juuri ehdin pellolta metsänreunaan, niin huomasin, että jo toinen pupu tänään siellä tervehti kulkijaa. Aranlainen tuo oli ja otti aina yhtä monta askelta poispäin, kun minä sitä kohti. Ei kuitenkaan kadonnut näkyvistäni vaan jäi aina hetken matkan päähän istumaan ja tarkkailemaan touhujani. Monta kuvaa siitä nappasinkin, ennen kuin sain sen ihan mukavasti lähes kokonaan tähtäimeen, kun se leikki kukkulan kuningasta ja odotti kaikessa rauhassa, kun yritin hiljaa hiipiä askel askeleelta sitä lähemmäs.

Kun pupu sitten loikkasi pois näköpiiristäni, niin katsoin alas ja mitä näinkään. Metsä otti minut vastaan hyvin sydämellisin tervehdyksin.

Ja kaunis se olikin ihastella, kun maltoin vähän ympärillenikin katsella. Aurinko kultasi puiden runkoja.

Myös maasta löytyi kaikkea hienoa kuvattavaa.

Miten suuri vaikutus auringonpaisteella onkaan myös luonnon näyttävyyteen.

Mitä vanhat silmäni näkevätkään?! Joko uudet silmutkin alkavat nostaa päätään!