TARINAMAANANTAI


TARINAMAANANTAIN aiheena tällä kertaa on TAUKOPAIKKA.


2073125.jpg


TAUKOPAIKKANI

 

Minä lepäsin sinussa kymmenen ja puoli kuukautta. Lepäsin ja olin oma itseni. Ensimmäistä kertaa elämässäni joku hyväksyi minut sellaisena kuin olen, hyväksyi ja rakasti. Ei vaatinut, huutanut, määrännyt, ei edes katsonut kummissaan omituisia tapojani tai juttujani. Ei haukkunut lapselliseksi, kun uskalsin olla arjen yläpuolella, omine hulluine ideoineni. Nauroit mukana hullutuksilleni – olit samanlainen kuin minä. Minun sielunveljeni, pysähdyspaikkani, leposijani.

 

Sinun kanssasi kaikki oli helppoa ja oikein. Mitään ei tarvinnut selitellä. Sinä ymmärsit sanoitta ja tulit ymmärretyksi. Sanoit kerran, että nauruni asuu jossain sinun salaisessa sopukassasi ja voit uskoa, että sen oli siellä hyvä olla! Sinne se tahtoisi tehdä pesänsä ikiajoiksi, ja niin sinäkin tahdoit.

 

Sitten tuli maailma – ei, se oli aina olemassa, kyllähän me sen tiesimme. Se tuli vaatimuksineen, vastuineen, velvoitteineen. Sinun paikkasi oli muualla, vaikka tahdoit asua minussa, ja minä sinussa. En saanut pitää sinua kuin lainassa ja sitten tuli hetki, kun sinut piti palauttaa. Omistusoikeus sinuun oli toisella, oli ollut jo kauan.

 

Rakkaus tuli kuitenkin jäädäkseen eikä sitä saanutkaan revittyä sydämestä edes järjen äänellä. Se oli muuttonsa tehnyt ja piti kynsin hampain kiinni asunnostaan, jossa sen oli ensimmäistä kertaa hyvä olla. Se oli rauhoittunut, se luotti ja toivoi. Toivoi, vaikka tiesi sen turhaksi.

 

Oikein teimme, annoin sinun mennä sinne mistä kerran tulitkin. Oikein teimme, vaikka sydämemme huusi vastaan ja käsijarrut savusivat, kun yritimme vielä vähän pitkittää sitä aikaa, jonka toisissamme voisimme levätä. Sitten oli aika päästää irti ja palata siihen tyhjyyteen, josta molemmat toisemme kerran nostimme.

 

Ystävä, rakkain. Meidän tarinalle ei ole onnellista loppua, vaikka se oli kirjoitettu tähtiin. Me emme voineet taistella elämän lakia vastaan, jonka mukaan tunteemme on väärä. Me tiedämme sen kuitenkin oikeaksi. Oikeammaksi elämää.

 

Sinä olit minulle taukopaikka, sateenkaari ja aurinko pimeyteni syövereissä. Jatkettava on matkaa tästä onnen tyyssijasta, tietämättä minne tai miten. Jatkettava on, sillä olen sen sinulle luvannut.


Tauko on ohitse, askel on raskas ilman sinua. Kyynelille ei ole loppua, mutta ystävyytesi ei pääty koskaan. Me olemme tukena toisillemme myös nyt, kun on aika jatkaa matkaa eri suuntiin.

 

Missä tulevaisuus? Missä seuraava lepopaikka? Vai onko tauot jo pidetty?


***