Haasteenamme on tällä kertaa katkelma Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008).

"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)

Unohdimmeko kuulemisen ja kuuntelemisen taidon kiireisen elämämme keskellä? Miksi odotamme toisten ymmärrystä ja taitoa kuunnella, jos itsekään emme sitä muista! Läheisyys ja ymmärretyksi tuleminen vaatii aina toisen huomioonottamista, myötäelämistä, ymmärtämistä ja ennakkoluulotonta kuuntelemista. Silloin toinenkin uskaltautuu lähemmäs, kun saa tuntea itsensä hyväksytyksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Läheisyys synnyttää läheisyyttä. Kuuntele herkästi omia lähimmäisiäsi, niin hekin helpommin oppivat kuuntelemaan sinua! :)

 EDIT: Kuva on otettu viime kesänä (2008) Turusta, Aurajoen rannalta. En tiedä mikä kampanja tämä oli, mutta näitä "taideteoksia" eri huomiotekstein oli kuulemma ympäri Turkua! :)