Mitä ystävyys on? Kumpi on tärkeämpää, ystävystyminen vai todellinen ystävyys?

 Minulla on aina ollut vain vähän ystäviä kerralla. Yleensä joko yksi tai kaksi. Mielestäni todellisia ystäviä ei voikaan olla kymmeniä kerralla. Kutsuisin sitä paremminkin kaveripiiriksi. Todellinen ystävä on sellainen, jonka kanssa voi jakaa lähestulkoon kaiken elämässään. Sellainen, joka kuuntelee, auttaa, ymmärtää ja on tarpeen tullen tukena tai vastaavasti osaa myös perääntyä silloin, kun on aika saada vähän tilaa itselleen. Todellinen ystävä ei käännä selkäänsä, vaikka sinulla menisi huonosti tai kun et jostain syystä ehdi pitämään häneen aina yhteyttä. Ystävälle voi kertoa kaiken ja ystävää haluaa itsekin kuunnella ja ymmärtää.

Minä en etsi ystäviä. Ystävyyssuhteeni kehittyvät pikkuhiljaa sattumien kautta. Kun jonkun uuden ihmisen oppii tuntemaan aina paremmin ja paremmin ja käytännössä näkee sekä sanoissa, että teoissa, että on kyseessä ihminen, joka kulkee samalla aaltopituudella ja johon voi tilanteessa, kuin tilanteessa luottaa, silloin vasta alkaa kehittyä todellinen ystävyys. Monilla on tapana kutsua kaikki tuttaviaan ystäviksi. Minä en menisi näin pitkälle.

On vanha sanonta, että hädässä ystävä tunnetaan. Tuon sanonnan allekirjoitan milloin vain. Olen enemmän kuin kerran elämässäni törmännyt tuon sanonnan viisauteen ja saanut huomata, että ihminen, joka on väittänyt itseään ystäväkseni, onkin todellisuudessa tarkoittanut olevansa vain yksi tuttavistani, sillä kun joskus olisin tarvinnut hänen tukeaan, apuaan tai vaikka vain hetkeksi kuulijaa, hänellä ei olekaan ollut siihen halua. Kuitenkin tällainen ihminen on saattanut useinkin kääntyä itse hädässään puoleeni ja lähestulkoon vaatinut minua olemaan hänen tukijansa. Sellaista ystävyyssuhdetta en halua, enkä jaksa pitää kauaa yllä ja yleensä sellaiset "ystävät" putoavatkin pikkuhiljaa kyydistäni ja jatkan eteenpäin ilman heidän seuraansa.

Minulle ystävyys on siis valikoitua, mutta kun löydän todellisen ystävän, pidän hänestä kiinni kynsin hampain ja koetan sosiaalisuuden rippeilläni myöskin pitää hänen kanssaan yhteyttä, vaikka toisinaan ystävän kanssa voi hyvinkin olla pitkiäkin aikoja hiljaiseloa, molempien eläessä omaa elämäänsä. Kun sitten pitkänkin ajan jälkeen ystävät tapaavat, on kuin mitään taukoa ei välissä olisi ollutkaan ja tunnelma on yhtä rento ja mukava, kuin jos olisimme tavanneet juuri eilen.