"Voi ei! Taas se puhelin soi! Juuri, kun olisi ollut jotain kivaa tekemistä ja olisi halunnut rauhassa keskittyä siihen."

Kuulostaako tutulle?

"Miksi ei voi lähettää vaikka tekstiviestiä, jos on asiaa? Toivottavasti se ei ole ainakaan Riina (nimi muutettu), jolla on tapana jaaritella pari-kolme tuntia, eikä koko aikana tule yhtään todellista järkevää asiaa." Auts, kai se on pakko vastata, vaikkei millään jaksaisi pulista nyt kenenkään kanssa jotain typerää small-talkia..."

Kyllä! Myönnän, että minulla on ollut usein tuonsuuntaisia ajatuksia elämäni aikana, kun puhelin on soinut. En vain ole mikään puhelimessa pulisija -tyyppi. En soita itse juuri koskaan ilman, ettei minulla OIKEASTI ole jotain tärkeää hoidettavaa asiaa vastapuolen kanssa. Jos haluan vain kysellä kuulumisia tai ilmoittaa jotain asiaa, jolla ei ole niin tulen palava kiire, niin tekstaan tai laitan sähköpostia.

Ei se tarkoita, että olisin tuppisuu seurassa, tai etten pitäisi juttelemisesta ihmisten kanssa, mutta on kyllä myönnettävä, että kaikkein mieluiten heittäydyn "sosiaaliseksi" silloin, kun se minulle itselleni sopii. Minua on "haukuttu" nuorempana sanavalmiiksi ja näsäviisaaksikin, nokkeluuteni ansiosta, mutta ne taidot ovat varmasti jo harjoittelun puutteessa unohtuneet. Silloin kun olin vielä asiakaspalveluammatissa, sain olla niin paljon työn puolesta ihmisten kanssa tekemisissä, että "ah, rauhaa ja hiljaisuutta", kun pääsin kotiin. Silloin en kaivannut ketään, enkä mitään mölisemään lähelleni ja saatoin pahimpina väsähtämisen päivänä jopa tehdä niin, että kun ovikello tai puhelin soi, jätin ne täysin noteeraamatta, koska halusin olla yksin ja mahdollisimman hiljaisessa ympäristössä.

Olen aina tarvinnut paljon tilaa ja omaa aikaa, enkä itse koe sitä ongelmana, mutta läheisille, jotka sattuvat olemaan huomattavasti sosiaalisempia, puheliaampia ja osa jopa läheisriippuvaisia, oma tilan tarpeeni ja yksityisyyteni saattaa jopa ahdistaa, tai suututtaa. Minusta on kuitenkin aivan mahtavaa, kun voin heittää ystävää tekstarilla ilman sen pidempiä sitoumuksia. Kirjoittelemme muutamat viestit siinä tahdissa, kun se itselle sopii ja näin on kuulumiset tai asiat hoidettu. Kummankaan ei tarvitse sitoutua istumaan puhelimessa puolta tuntia, vaan voi jatkaa omia touhujaan siinä samalla, kun kirjoittaa välillä viestin pari.

Hulluinta tässä asiassa on se, että viime vuosina olen istunut lähes päivittäin tuntitolkullakin puhelimessa! Sen lisäksi samoihin aikoihin työni muuttui sellaiseksi, että minun täytyy soitella vähän joka suuntaan, samoin kuin että minulle soitetaan huomattavasti aiempaa enemmän. Tässä on taas asia, jota pakoon en pääse. Minulle on yleensä aina tuotu eteen tavalla tai toisella jokainen sellainen asia, jota olen luvannut tai halunnut välttää joko pelon, inhon tai jonkin muun kielteisen syyn vuoksi.

Elämä opettaa edelleen - myös pakottamalla olemaan sosiaalinen edes osan aikaa, etten vallan erakoituisi tänne tekstiviestien, sähköpostien ja blogien maailmaan!