3. päivä

Päivä valkeni Saanatunturin juurella, emmekä hukanneet hetkeäkään aikaa vaan lähdimme heti aamiaisen jälkeen kohti Norjan rajaa.

Suomen ja Norjan rajapyykillä


Rajan ylitettyämme ajaessamme kohti Skibotenia, laaksopaikoilla oli jo kesän merkit, mutta aina tuntureilla ja ylängöillä lunta oli vielä niin maassa kuin tielläkin ja jossain paikoin sitä vielä satoi lisääkin.

Upea putous matkalla Skibotniin


Skibotndalen


Sitten olisikin tarvittu jo automaattiohjausta autoon, sillä olisin kaikkein mieluiten ihastellut ja kuvannut ympärilläni vaihtuvia uskomattoman kauniita maisemia ihan rauhassa. Ikävä kyllä äitini ei ole perehtynyt sen enempää kuvaamisen- kuin autolla ajonkaan saloihin, niinpä jouduin tekemään molemmat hommat itse.

Lyngenfjorden


Hullua oli katsella lumisilta tuntureilta alas laaksoihin, joissa paistoi aurinko ja kaikki oli vihreää.

Matkalla löysimme useita tunturiputouksia, joissa oli uskomattoman kirkas ja kylmä vesi. Tässä poikettiin parilla mukillisella ja taas jaksoi jatkaa.

 

Olderdalen


Kun saavuimme Olderdaleniin, ostimme lauttaliput Lyngenfjordenin yli Lyngseidetiin.


Lauttasatamassa oli julmetun kokoinen joulupukki toivottamassa hyvää matkaa!




Olisimme jääneet yöksi Otereniin, kun oli jo aika väsynyt olo, mutta päätimme jatkaa vielä matkaa siinä toivossa, että jostain lähistöltä löytyisi halvempi majoitus. Täällä se oli suhteettoman kallista.



Storfjorden


Illan kahussa saavuimme pitkän ajomatkan jälkeen Norjan puolen ensimmäiseen majapaikkaamme pieneen Nordkjosbotnin kylään.



Ihana paikka, jossa leirintämökki oli aivan mahtava korkeiden tunturien varjoissa, ja jossa ensimmäistä kertaa pääsin ihastelemaan myös pohjoisen erikoisuutta, keskiyön aurinkoa. Vaikkakin se kurkisteli vain tunturien välistä, se oli siitä huolimatta hieno kokemus, jota varten kannatti valvoa yli puolen yön seuraavan aamun aikaisesta herätyksestä huolimatta.

Viisi minuuttia yli keskiyön


Matkaa keskiyön aurinkoon oli taitettu yhteensä jo 1371,9  kilometriä.