Tahtoisin kirjoittaa niin paljon asioita pois mielestäni, mutten osaa aloittaa. On kuin joku olisi lukinnut kaikki hankalat ja myös hyvät asiat jonkin oven taa, eikä avainta löydy sen avaamiseen. Miten voi olla yhtä aikaa sekä onnellinen, että onneton, surullinen, että iloinen? Miksi niiden asioiden päällekkäisyys estää molempia tulemasta esiin? Kumpi pitäisi purkaa ulos  - ilo vai suru? Entä ellen onnistu siinä? Saanko tukahdettujen tunteideni vuoksi itsekin lopulta vatsahaavan, kuten läheisilleni on juuri käynyt?

On kai vain odotettava aikaa, jolloin jokin sattuma tai tapahtuma laittaa kaikki sisälle ahdetut asiat tulemaan ulos. Kumpa se purkaus ei taas veisi kaikkia voimia, kuten niin monta kertaa on käynyt, kun niitä ehtii kertyä liikaa purettavaksi.