Jokin aika sitten kerroin, että tarvitsen aikalisän ja mietintätuokion elämääni, löytääkseni taas suunnan eteenpäin. Vanhastaan olisi pitänyt tietää, että kun vähiten odottaa, eniten tapahtuu. Niin nytkin. Paljon iloisia asioita tuli vastaan, onnellisiakin tavallaan. Mutta ne eivät suinkaan tuoneet helpotusta tai rauhaa mukanaan. Päin vastoin. Ne sotkivat jopa sen risteyksen, jossa neuvottomana seisoin ja nyt edessäni on vain uusi, tyhjä sivu, johon en rohkene kirjoittaa mitään, etten vain tahraisi sitä...

Tuossa noin lyhykäisyydessään syy, miksi viime päivinä ei ole blogiin juuri ilmestynyt mitään uutta. Mieli on yhtä tyhjä, kuin tuo kuvan paperi, tai toisaalta niin täysi, ettei sieltä oikein tahdo tulla ulos mitään. Kummallista!?