Kaikki minussa huutaa jonnekin.

On vain suunta,

ei määränpäätä!

Levottomuus velloo sisälläni,

kurkottaa taivaisiin.

Ei irrota otettaan,

vaan ravistelee pyörremyrskyn tavoin.

Rauha on paennut mielestäni,

pakottaen levottomasti kulkemaan.

Etsin epätoivoisesti jotakin,

joka tuntuu kutsuvan.

Samalla kuitenkin paeten,

etten tunnistaisi sitä kuitenkaan.

Odotan,

odotan kiihkeästi.

Hetkeä,

jolloin levottomuuteni syy vihdoin paljastuu...

Silloin voin taas kohota korkeuksiin

ja tuntea eläväni jälleen...