Keskiäkäinen oli aina halunnut tehdä jotain ikimuistoista. Jotain, jota muistella sitten vanhana kiikkustuolissa tai kertoilla tarinaa lastenlapsilleen, ellei omia sattuisi olemaan. Niinpä eräänä päivänä hän päätti ottaa härkää sarvista ja tehdä sen kaikkein villeimmän unelmansa todeksi. Hän matkustaisi Kanadaan ja siellä Niagaran putouksille. Hän oli aina halunnut nähdä ja kuulla tuon valtavan luonnon näytelmän, mutta ennen kaikkea hän tahtoi laskea tuon jättiläismäisen hevosenkenkäputouksen vaikkapa isossa tynnyrissä. 

Hän tahtoi voittaa niin vesi- kuin ahtaanpaikanpelkonsakin, puhumattakaan pelosta, joka syntyi nopeasta pudotuksesta, kuten esim. tapahtuu vuoristoradalla tai vastaavalla ja joka saa maailman mustenemaan hänen silmissään. Jos hän tästä selviäisi, hän olisi voittanut itsensä kaikin tavoin ja samalla toteuttanut ehkä suurimman haaveensa koskaan.

Ennen matkaa hän hankki nilkkaansa tatuoinnin, joka muistuttaisi häntä hänen loppuelämän tästä teosta. Sitten hiukset värjättiin tietysti myös Kanadan värein. Niagaran matkamuistomyymälästä lähti mukaan vielä Kanadan lippu ja hiuspanta, joka kannusti: "Go Canada Go". Yhtä hyvin se olisi voinut olla: "Go Keskiäkäinen Go!", sillä kannustusta hän totisesti tulisi tekoonsa tarvitsemaan!

"Pitäkää peukkuja!" hän vielä hihkaisi juuri ennen hurjan tempauksensa toteuttamista.